Sofi
Sofi
Narttu, steriloitu
Ikä noin 2-4vuotta
Paino arviolta noin 12kg
Säkäkorkeus noin 40cm
Sijainti: Ioannina, Kreikka
Päivitetty 12.10.2026
Taustaa
Keväällä eräs nainen soitti Ioanninassa toimiville eläinsuojelijoille kylässään asuvasta koirasta. Nainen kertoi tämän pienen koiran olevan hyvin laiha ja tämän hengen olevan uhattuna sillä kylän ihmiset saattoivat olla hyvinkin vihamielisiä katukoiria kohtaan. Pieni koira tulisi pian menehtymään, nälkään tai ihmisten toimesta. Eläinsuojelijat lähtivät etsimään pientä koiraa ja löysivät heikon, nälkäisen mutta ensihetkestä lähtien ystävällisen ja lempeän tyttökoiran jonka he nimesivät Sofiksi.
Sofi pääsi turvaan Christinan ja Evan tarhalle ja on asunut siellä toukokuusta lähtien. Sofista on kuoriutunut mielettömän kaunis koira jonka luonne on täyttä kultaa. Yhdistyksemme vapaaehtoisia vieraili lokakuun alussa tarhalla ja Sofi hurmasi vieraat täysin. Hän rakastaa ihmisten läheisyyttä ja tulee mielellään kainaloon tai syliin pitkiksi ajoiksi. Jakaa ihmisten huomiota sopuisasti muiden koirien kanssa ja on muutoinkin lajitovereitaan kohtaan kohtelias ja konflikteja välttävä. Tulee siis loistavasti toimeen toisten koirien kanssa mutta preferoi ihmisiä ja heidän kanssaan oloa yli muiden koirien. Sofi omaa rauhallisen ja tasapainoisen olemuksen. Hänellä ei ole kokemusta kissoista tai lapsista.
Sofilla on todettu olevan leishmania joka on tarhalla vastannut hoitoon hyvin. Leishmania on loppuelämän sairaus jonka takia hän on erityisadoptiossa.
Olisiko sinulla koti tälle herttaiselle tyypille?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Sofista, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:
https://www.hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus
Sofin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.















