Carmen2
Narttu, steriloitu
Ikä noin 5,5 vuotta
Paino noin 16 kg
Sijainti Arkalohori, Kreeta
Päivitetty 19.9.2026
Carmen syntyi Kreetalla Arkalochorissa kodittomalle emolle yhdessä kymmenen sisaruksensa kanssa. Kun pennut olivat alle kuukauden ikäisiä, heidät hylättiin Thrapsanon kylään henkilön toimesta, joka väitti rakastavansa eläimiä.
Poliisin puututtua tilanteeseen pennut pääsivät takaisin turvaan Arkalochoriin, jossa niistä huolehdittiin näyttelykeskuksen suojatulla alueella. Kaikki eivät kuitenkaan selvinneet – osa pennuista menehtyi parvovirukseen. Onneksi osa löysi omat kotinsa.
Myös Carmen sai kodin ja hänen onnensa oli viimein kääntynyt.
Mutta vain muutaman päivän kuluttua hänet palautettiin. Syyksi riitti se, että Carmen oli pureskellut tavaroita ja tehnyt niitä aivan tavallisia pentujen kepposia.
Kaikesta kokemastaan huolimatta Carmen on iloinen, leikkisä ja täynnä elämäniloa. Hän rakastaa vedessä leikkimistä – oli kyse sitten vesilätäköstä, altaasta tai pihaleikeistä. Vedessä polskiminen saa hänet suorastaan hihkumaan ilosta, ja hänen riemuaan katsellessa on vaikea olla itsekin hymyilemättä.
Carmen etsii ihmistä, joka ymmärtää, ettei hyvän koiran tarvitse olla pentu ollakseen täynnä elämää. Viisivuotias likka on edelleen nuori koira, jolla on vaikka kuinka paljon kilometrejä ja yhteisiä seikkailuja edessä. Pentuhössötykset ovat jo nähty, mutta leikit, lenkit, rapsutukset ja yhteiset touhut voivat nyt saada ihan uudenlaisen vauhdin oman ihmisen kanssa.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirasta peritään kulukorvaus.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048















