Rein
Rein
Uros, kastroitu
Ikä noin 9kk
Paino noin 7-8kg
Säkäkorkeus noin 36cm
Sijainti: Ioannina, Kreikka
Päivitetty 02.01.2026
Taustaa:
Reinin emä on omistettu koira Kreikassa Ioanninan läheisessä kylässä. Emää ei ole steriloitu ja hän tuli vahingossa tiineeksi. Paikalliset eläinsuojelijat saivat perheeltä luvan hoitaa heidän koiransa steriloinnin ja antoivat pennun kotia etsimään. Rein asui hetken pienellä yksityisellä tarhalla mutta siirtyi hiljattain kotihoitoon odottamaan oman kotinsa löytymistä.
Rein on ystävällinen ja ikäisekseen rauhallinen sekä kypsän oloinen nuori poika. Hän rakastaa rapsutuksia ja hellyyttä ihmisiltä. Tulee hienosti juttuun erilaisten koirien kanssa, alkuun uudet isot koirat jännittävät mutta nopeasti uskaltautuu tekemään tuttavuutta. Rein on fiksu ja nopeasti oppiva nuorukainen ja omaa joitain kotikoiran taitoja jo. Ei ole tiedettävästi kokemusta kissoista. Rein sopisi hyvin ainoaksi koiraksi tai mukavan koiran kaveriksi.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, ihomato, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Reinistä, käy täyttämässä https://www.hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://www.hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus
Reinin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.






