Apollo2

Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2
Apollo2

Apollo2
Uros, kastroitu
Ikäarvio 1,5v
Paino 28 kg
Sijainti: Thessaloniki Kreikka.
Ilmoitus päivitetty 29.7.2026

Apollo2 on sisarusparven viimeinen vailla kotia. Apollo2 on seurannut tarhalla, kun viimeisen vuoden aikana muut sisarukset ovat matkanneet omiin koteihin. Toivottavasti pian on myös Apollon vuoro saada hyviä uutisia omasta kodista.

Apollo2 ja hänen seitsemän sisarusta Cosmo, Dell, Dusty, Pearl, Rasberry, Hero ja Bear löydettiin hylättynä kylästä Thessalonikin ulkopuolelta, pentujen ollessa noin 2-3 kuukauden ikäisiä. Pentujen emon epäillään olevan kylällä liikkuva kulkukoira, joka on nyt myös steriloitu uusien kodittomien pentujen välttämiseksi. Onneksi pentujen kohdalle osui välittävät ihmiset jotka toimittivat pennut eläinlääkärin vastaanotolle, mistä heidän matka jatkui Hopelandin tarhalle.

Hopelandin tarhalla pennuilla on hyvät olot kasvaa, sillä he saavat päivittäin positiivisia ihmis- ja koirakontakteja sekä riittävästi ruokaa. Tullessa Hopelandille pennut olivat kovin laihoja ja arkoja.

Alku aikojen pelokas pentu on nykyään komea nuorukainen joka luottaa tuttuihin vapaaehtoisiin. Tulevassa kodissa tulisi kuitenkin löytyä kokemusta ja ymmärrystä ujomman koiran kanssa elämisestä, sillä Apollolle ei ole kokemusta elämästä tarhan ulkopuolella. Apollo2 tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja on isossa laumassa enemmän rauhallinen sivusta seuraaja. Apollolle voisikin sopia rauhallinen koti jossa on reipas koirakaveri näyttämässä mallia kotikoiran elämään. Apolloa ei luovuteta ujon luonteen vuoksi perheeseen jossa on pieniä lapsia.

Löytyisikö sinulta koti tälle pilkulliselle pojalle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus.
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048