Pluto
Pluto
Uros, kastroitu
Ikäarvio 3 vuotta
Paino noin 25 kg
Sijainti Arkalohori, Kreeta
Päivitetty 19.9. 2026
Pluto löytyi kolme vuotta sitten yhdessä veljensä kanssa. Sen jälkeen elämä on kulunut tarhan aitauksessa, ensin veljen ja myöhemmin parhaan ystävän Pepin kanssa. Ruokaa ja kavereita on ollut, mutta moni koiralle tärkeä asia on jäänyt kokematta – oma ihminen, yhteiset lenkit, uudet paikat ja se ihan tavallinen arki, jossa saa vain olla jonkun oma.
Nyt Pluto on kuitenkin päässyt ottamaan pieniä askelia kohti uutta elämää. Hän opetteli hihnassa kulkemista ja nappasi homman haltuun hämmästyttävän nopeasti – noin puolessa tunnissa!
Pluto ei ole koira, joka marssii ensimmäisenä paikalle ilmoittamaan, että hei, tässä olen minä! Hän katselee ensin, tekee omat päätelmänsä ja tulee sitten rauhallisesti tutustumaan. Ja kun Pluto päättää luottaa, siinä on aivan ihana koira: lempeä, hyväntahtoinen ja tasapainoinen kaveri, joka nauttii ihmisen seurasta.
Ehkä juuri siksi Plutossa on jotain erityisen koskettavaa. Hän ei tarvitse suurta numeroa ympärilleen. Hän tarvitsee ihmisen, joka huomaa hänet. Ihmisen, joka antaa aikaa tutustua ja huomaa sitten jonain päivänä, että tästä rauhallisesta tarhakoirasta onkin tullut ihan oma rakas koira.
Plutolla on todettu leishmania, joten hänen kanssaan tarvitaan sitoutumista elinikäiseen lääkitykseen ja säännölliseen seurantaan. Se on asia, joka tulevan kodin pitää tietenkin tietää ja hyväksyä. Mutta leishmania ei muuta sitä, millainen koira Pluto on.
Pluto on edelleen Pluto. Lempeä, rauhallinen ja vähän tarkkailijan tyyppinen kaveri, jolla olisi vielä kokonainen elämä elettävänä.
Ja ehkä jossain siellä on ihminen, joka ei katso ensimmäisenä diagnoosia, vaan katsoo koiraa ja ajattelee:
“Tuossa se on. Minun koirani.”
Tulee Suomeen loishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) Ruokaviraston ohjeiden mukaisesti ja Traces-järjestelmään kirjattuna.
Plutolla on todettu Leishmania. Koiran leishmanioosi on hietasääsken levittämä loistauti, joka vaatii elinikäistä lääkitystä oireiden lieventämiseen ja loisen määrän vähentämiseen. Tartunta edellyttää koiran voinnin säännöllistä seurantaa ja vuosittaisia verikokeita koko loppuelämän ajan. Voit lukea lisätietoja aiheesta: https://elainklinikkatsemppi.fi/artikkelit/leishmania-koiralla/
Jos kiinnostuit Plutosta, käy täyttämässä huolellisesti:
Olethan tutustunut ajatuksella:
Kodinetsintää hoitaa Hard Luck Paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048















