Poju
Poju
Uros, kastroitu
Ikä noin 2vuotta
Paino arviolta noin 18-20kg
Säkäkorkeus noin 48cm
Sijainti: Ioannina, Kreikka
Päivitetty 12.10.2026
Taustaa
Poju löytyi itsekseen harhailemasta Ioanninan ulkopuolelta. Todennäköisesti joku oli hänet hylännyt sillä alue on surullisen tiedetty eläinsuojelijoiden keskuudessa. Kyseiselle alueelle hylätään metsästyskoiria usein. Eräs nainen huomasi Pojun ja ilmoitti Ioanninan kunnalliselle tarhalle tästä. Poju haettiin tarhalle, missä hänet kastroitiin, rokotettiin, sirutettiin ja loishäädettiin. Tarhan käytäntö on näiden jälkeen palauttaa koira löytöpaikalleen. Suloinen Poju hurmasi eläinsuojelijat ja he halusivat auttaa tätä välttämään tuon kohtalon. Poju pääsi yksityiselle tarhalle ja on asunut siellä muutaman kuukauden. Hän olisi jo täysin valmis löytämään ikioman kotinsa.
Poju on hyvin ystävällinen ja herttainen nuorukainen. Uuden tarhan hälinä oli alkuun tälle herkkäsieluiselle pojalle ihmeellistä ja jännittävää mutta poika kuitenkin ajan kanssa asettui ja tottui tarhan arkeen. Pojusta on kuoriutunut lempeä ja ihmisrakas tyyppi. Hän ei tee itsestään kuitenkaan numeroa ja jakaa sopuisasti ihmisten huomion. Nauttii rapsutuksista ja hellyydestä myös uusilta ihmistuttavuuksilta. Poju tulee tarhan muiden koirien kanssa juttuun ja tykkää juosta ja leikkiä kavereiden kanssa eikä ikinä aiheuta konflikteja. Lapsista tai kissoista Pojulla ei ole kokemusta.
Poju etsii kotia jossa on ymmärrystä ja kokemusta aremmista koirista. Hän etsii kotia rauhallisemmasta ympäristöstä perheestä jossa ei ole aivan pieniä lapsia.
Olisiko sinulla koti tälle herttaiselle tyypille?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Pojusta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:
https://www.hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus
Pojun kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.















