Max

Max
Max
Max
Max
Max
Max
Max
Max
Max
Max

Max

Uros, kastroidaan ennen Suomeen tuloa

Ikäarvio noin 3,5v

Säkäkorkeus noin 55cm

Paino noin 25kg

Sijainti Drama, Kreikka

Päivitetty 26.7.2026

Max löydettiin pentuna sisarustensa kanssa Draman kaupungin ulkopuolelta. Pennut olivat kauheassa kunnossa. He olivat vain luuta ja nahkaa, eikä karvaa paljoa ollut, koska heillä oli pahat ihotulehdukset. Pennut saatiin turvaan ja heistä on kasvanut ihania yksilöitä. Maxin kaksi sisarusta ovat päässeet Suomeen omiin koteihinsa. Vielä unohdettu, ihana Max etsii omaa loppuelämän kotiaan.

Max on ystävällinen ja leikkisä poika. Hän on todella lämminhenkinen ja ihmisrakas. Max ottaa uudet ihmiset reippaasti häntä heiluen vastaan. Hän tulee loistavasti toimeen muiden koirien ja kissojen kanssa. Max rakastaa ihmisen läheisyyttä, rapsutuksia ja hajela. Hän voisi sopia hyvin myös lapsiperheeseen. Hän on harjoitellut hihnassa kävelyä. Olemme tavanneet hänet useamman kerran tarhavierailuilla ja Max on jäänyt positiivisesti mieleemme. Olisiko sinulla koti hänelle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://www.hardluckpaws.fi/index.php/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://www.hardluckpaws.fi/index.php/adoptiot/

Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048