Lalo (Suomessa)
Lalo (Suomessa)
Uros, kastroitu
Ikä arviolta noin 9 kk
Paino aikuisena arviolta noin 20-23 kg
Sijainti Hämeenkoski, Suomi
Päivitetty 15.10.2026
Lalo löydettiin hylättynä ja ei-toivottuna pellolta, missä hän taisteli selviytymisestä yhdessä sisarustensa kanssa. Onneksi apu saapui ajoissa ja Lalo pääsi Hopelandin tarhalle turvaan.
Lalon elämä muuttui, kun hän pääsi 10.10.26 Suomeen kotihoitoon. Aluksi hän oli hiukan ihmeissään, kun maailma on niin erilainen kuin mitä tarhan aitojen sisäpuolella.
Lalo on erittäin utelias nuori poika ja haluaa tutkia ja nuuhkutella kaiken ympärillään. Ihmiset on ihan parasta Lalon mielestä. Hän tulee kylkeen kiinni istumaan ja nauttii läheisyydestä. Seuraavaksi mieluista hommaa on autoilu, kun saa istua ja ihmetellä ohikulkevaa liikennettä ja ihailla maisemia. Lalo on rauhallinen mietiskelijä. No, kyllä hänestä löytyy pentumaista vauhdikkuuttakin. Hän on uskomattoman suloinen, poika joka sukeltaa suoraan sydämeen.
Lalo osaa kävellä jo hienosti hihnassa. Sisäsiisteys alkaa sujua. Hän toivoo asuvansa omakoti- tai rivitalossa. Sopii mainiosti ainoaksi koiraksi sekä myös lapsiperheeseen.
Olisiko sinulla rakastava loppuelämän koti Lalolle❤️
Tuli Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Lalosta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus
Lalon kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.








