Dony
Dony
Uros, kastroitu
Ikä noin 8 kk
Paino aikuisena arviolta 6-8 kg
Sijainti Thessaloniki, Kreikka
Päivitetty 11.10.2026
Dony löydettiin yksin harhailemasta kadulla. Hän oli uupunut ja nälkäinen. Hänen silmistä oli nähtävissä epätoivo ja pelko. Onneksi Dony saatiin turvaan Hopelandin tarhalle.
Muutaman päivän levättyään tarhalla hän piristyi ja halusi tutustua uuteen ympäristöön. Hän viihtyy hyvin muiden koirien seurassa leikkien. Pienestä lyhytjalkaisesta pojasta on kehittynyt oikein vauhtiveikko. Hän on sosiaalinen ja rakastaa ihmisiä. Dony hakee rapsutuksia ja rakkautta tarhan vapaaehtoistyöntekijöiltä.
Minä vierailin tarhalla muutamana päivänä Donyn saapumisen jälkeen. Hänen luottamus ihmisiin ja läheisyyden kaipuu oli liikuttavaa. Vihdoinkin tämä pieni poika saa elää turvallista ja iloista pennun elämää.
Dony ei ole vielä ehtinyt harjoitella hihnakävelyä eikä sisäsiisteyttä.
Dony sopisi myös lapsiperheeseen.
Olisiko sinulla Donylle rakastava loppuelämän koti ❤️. Hänellä olisi mahdollisuus matkustaa Suomeen joulukuun alussa.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Donysta, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/index.php/kotiselvityslomake/ Olethan tutustunut https://www.hardluckpaws.fi/index.php/adoptiot/ Koirista peritään kulukorvaus
Donyn kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048







