Kenzo

Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo
Kenzo

Kenzo
Uros, kastroitu
Ikä arviolta noin 11kk
Paino arviolta 25kg
Säkäkorkeus noin 57cm
Sijainti Ioannina, Kreikka
Päivitetty 19.04.2026

Taustaa:
Kenzo sisaruksineen löydettiin Ioanninan läheisen kylän ulkopuolelta pieninä pentuina. Heidät oli todennäköisesti hylätty. Pennut otettiin turvaan Ioanninaan. Kenzo löysi nuorena Kreikasta oman perheensä. Perheen isä kuitenkin sairastui hiljattain ja perhe päätti luopua nuoresta koirastaan. Kenzo palasi tutuille eläinsuojelijoille ja asuu nyt heidän tarhallaan omaa loppuelämän kotiaan etsien.

Kenzo on hurmaava nuori herra. Hän asui perheessään pienen koirakaverin kanssa ja perheeseen kuului yksi lapsi. Kenzo oli erityisesti lapseen hyvin kiintynyt ja viihtyi kodissaan hyvin sekö tuli hyvin juttuun koirakaverinsa kanssa. Kenzo kävelee hihnassa nätisti ja on saanut elää elämää rakastettuna perheenjäsenenä. Tarhalle koiraporukkaan Kenzo sujahti hyvin ja tulee hyvin juttuun tarhan erilaisten koirien kanssa. Hän leikkii mielellään toisten kanssa ja nuoren koiran tapaan on aktiivinen ja leikkisä. Kenzo on hyvin ihmisrakas ja hellyydenkipeä poika. Kenzon arvellaan sopivan monenlaisiin koteihin. Kissoista hänellä ei ole kokemusta.

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Kenzosta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:
https://www.hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus

Kenzon kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.