Tricolore
Tricolore
Uros, ei kastroitu nuoren iän vuoksi
Ikäarvio: 5kk
Painoennuste aikuisena: n.28+kg
Sijainti :Thessaloniki, Kreikka
Päivitetty. 6.10.2026
Tricoloren elämän alkutaival on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Hänet löydettiin yhdessä sisarustensa Pepiton,Mezesin ja Pitsin kanssa rakennusvaiheessa hylätyltä tontilta, jonne pentujen emo oli tullut hakemaan suojaa. Emo oli synnyttänyt ison pentueen vesialtaaseen, joka oli alkanut sateiden takia täyttyä ja pennut olivat vaarassa hukkua. Kun pelastajat tulivat paikalle osa pienistä pennuista oli jo kokenut surullisen kohtalon ja hukkuneet. Tricolore 8 muun pennun kanssa selviytyi ja on nyt saanut tarhan turvassa ja hoidossa kasvaa hyvinvoivaksi pojaksi.
Tricolore on nimensä mukaan monenkirjava poika ja hänen touhujaan oli hauska seurata tarhavierailulla 2026. Hän on sosiaalinen,ihmisystävällinen ja hieman hassu persoona. Vierailijat Tricolore otti pentumaisen iloisesti vastaan. Tricolore piti ihmisten huomiosta ja hellyydestä. Hän myös olisi mielellään tullut syliin asti rapsutettavaksi. Nuorella pennulla riittää myös kolttosia ja hän yrittikin napata kengännauhoja ohimennen vierailijoiden kengistä matkaansa. Tricolore on kuitenkin pentumaisesta vilkkaudestaan huolimatta kiltti ja hellä koira, ja osasi myös rauhoittua lepäilemään. Hänen kanssaan on alettu harjoittelemaan hihnakävelyitä ja ne ovat alkaneet pikkuhiljaa sujua. Tricolore on reipas myös tarhan ulkopuolella ja innokas tutkimaan uusia alueita.
Olisiko sinulla koti Tricolorelle?
Tricolorea ei ole vielä kastroitu nuoren ikänsä takia. Hänet tulee kastroida sovitusti ja tästä aiheutuneet kulut tulee adoptoijan hoidettavaksi.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato,Ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Tricoloresta, käy täyttämässä https://www.hardluckpaws.fi/index.php/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://www.hardluckpaws.fi/index.php/adoptiot/
Tricoloren kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048















