Pitsi
Pitsi
Narttu, ei steriloitu nuoren iän vuoksi
Ikäarvio: 5kk
Painoennuste aikuisena: n. 22kg
Sijainti :Thessaloniki, Kreikka
Päivitetty : 6.10.2026
Pitsi löydettiin sisaruksineen rakennusvaiheessa hylätyltä tontilta, jonne pentujen emo oli tullut hakemaan suojaa. Emo oli tehnyt pennut vesialtaaseen, joka oli alkanut sateiden takia täyttyä ja pennut olivat vaarassa hukkua. Kun pelastajat tulivat paikalle osa pienistä pennuista oli jo kokenut surullisen kohtalon ja hukkuneet. Pitsi 8 muun pennun kanssa selviytyi ja on nyt saanut tarhan turvassa ja hoidossa kasvaa hyvinvoivaksi tytöksi.
Pikkuruinen Pitsi on kaunis ja reipas pentu. Nimi Pitsi tarkoittaakin pikkuista ja nimensä mukaan hän on pentueen pienin ja siroin. Tapasimme Pitsin tarhavierailulla Lokakuussa ja hän vaikutti rauhalliselta tutkiskelijalta muihin pentuihin verrattuna. Kaunis Pitsi otti meidät vastaan tarkkaillen ennen kuin tuli iloisesti muiden pentujen mukana rapsutettavaksi. Pitsi ei alkutarkkailusta huolimatta ollut ujo vaan tuli reippaasti ihmisten luokse ja piti seurasta, hellyydestä ja rapsutuksista. Pentujen tapaan hän on leikkisä ja iloinen, mutta ei ollut ylitsepursuavan energinen.
Pitsin kanssa on aloitettu hihnaan ja varusteisiin totuttelu. Tarhan ulkopuolinen maailma on vielä jännittävä, mutta Pitsi on reipastunut jokaisella ulkoilulla. Pitsi on utelias ja nopea oppimaan.
Pitsin on mahdollista matkata Suomeen Joulukuussa.
Olisiko sinulla koti Pitsille?
Pitsiä ei ole vielä steriloitu nuoren ikänsä takia. Hänet tulee steriloida sovitusti ja tästä aiheutuneet kulut tulee adoptoijan hoidettavaksi.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato,Ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Pitsistä, käy täyttämässä https://www.hardluckpaws.fi/index.php/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut https://www.hardluckpaws.fi/index.php/adoptiot/
Pitsin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.
