Missy
- 4 viikkoa ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
- 58 views
Missy
Narttu, steriloidaan ennen Suomeen tuloa
Ikä noin 5 kuukautta
Paino arviolta noin 5,9kg
Säkäkorkeus noin 33cm
Sijainti Sitia, Kreeta
Päivitetty 18.12.2025
Missy on yksi kolmesta pennusta, jotka syntyivät aralle kulkukoiralle. Pennut saatiin turvaan ansan avulla, ja ne ovat siitä lähtien olleet Sitian eläinsuojeluyhdistyksen hoivissa.
Missy on sisaruksiaan varautuneempi ja tarvitsee vielä aikaa luottamuksen rakentamiseen. Hän on herkkä ja tarkkaileva – maailma on hänelle vielä uusi ja hieman jännittävä. Oikeassa kodissa, rauhallisessa ympäristössä ja kärsivällisen ihmisen kanssa Missyllä on kaikki edellytykset kehittyä rohkeaksi ja uskolliseksi ystäväksi.
Missylle etsitään kotia, jossa ymmärretään aran koiran tarpeet ja ollaan valmiita antamaan aikaa, tilaa ja rakkautta. Vastineeksi hän tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen siteeseen ja siihen hetkeen, kun luottamus viimein voittaa.
Missy sopii parhaiten kotiin, jossa elämä on rauhallista ja jossa koiran annetaan edetä omaan tahtiinsa.
Mikäli oma koti löytyy, Missy voisi tulla Suomeen helmikuun alussa.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, ihomato, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Missysta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:
Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.
Related Listing
Bubu
- 5 päivää ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Iliana
- 5 päivää ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Avra
- 5 päivää ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Mussa
- 1 viikko ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Anny ( varattu)
- 4 viikkoa ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Molly
- 4 viikkoa ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Poppy
- 1 kuukausi ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Dora2
- 2 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Thais
- 2 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Crema
- 2 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Chloe
- 2 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Tilly
- 3 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Kira
- 3 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Monica
- 5 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v
Melinda
- 5 kuukautta ago
- Steriloimaton narttu, pentu alle 1v














