Milo

Milo
Milo
Milo
Milo
Milo
Milo
Milo
Milo
Milo
Milo

Milo
Uros, ei kastroitu
Ikä arviolta noin 5,5kk
Paino arviolta 5-6kg, aikuisena arviolta noin 10-13kg
Sijainti Ioannina, Kreikka
Päivitetty 14.04.2026

Taustaa:
Milo löydettiin Pohjois-Kreikassa Ioanninan läheisen kylän laitamilta. Hänet oli todennäköisesti hylätty hiljattain. Samalta alueelta löytyi lähipäivinä muitakin pentuja, esim kotia etsivät Lenny ja Arlo. Heidät onneksi löysi eläinrakas ihminen kuka otti pennut turvaan luokseen. Nyt Milo on valmis etsimään loppuelämän kotiaan Suomesta.

Milo on suloinen ilmestys. Milo pitää ihmisistä ja nauttii rapsutuksista ja hellyydestä. Hän suhtautuu avoimen uteliaasti uusiinkin tuttavuuksiin. Milo asuu yhdessä muutaman muun koiran kanssa fosterissa ja tulee hyvin juttuun lajitovereidensa kanssa. Milo on ollut myös lapsen kanssa tekemisissä. Milolla ei ole kokemusta kissoista. Milo ei ole sisäsiisti tai osaa kävellä hihnassa. Hän vaikuttaa fiksulta ja nopeasti oppivalta pojalta.

Milon arvellaan sopivan monenlaisiin koteihin. Häntä ei kuitenkaan luovuteta perheeseen missä on pieniä lapsia. Hän etsii kotia kaupungin ytimen ulkopuolelta.

Lisää kuvia Milosta löytyy Facebookista: https://www.facebook.com/share/p/1DwZpEVhne/?mibextid=wwXIfr

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Nuoren iän vuoksi ei ole vielä kastroitu. Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee adoptoijan hoidettavaksi.

Jos kiinnostuit Milosta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:
https://www.hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus

Milon kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.