Karamela

Karamela
Karamela
Karamela
Karamela
Karamela
Karamela
Karamela
Karamela
Karamela
Karamela

Karamela
Narttu, steriloitu
Ikä noin 2-3 vuotta
Paino arviolta noin 7-8kg
Säkäkorkeus noin 34cm
Sijainti Ioannina, Kreikka
Päivitetty 27.04.2026

Taustaa:
Karamela löydettiin yksin Ioanninan läheiseltä sotilasleiriltä. Alueen isot koirat olivat hyökänneet hänen kimppuunsa. Yksi sotilaista soitti paikallisille eläinsuojelijoille ja pyysi pienelle koiralle apua. Loukkaantuneen ja pahasti säikähtäneen Karamelan kiinni saaminen ei ollut helppoa mutta lopulta siinä onnistuttiin ja hänet saatiin turvaan hoidettavaksi. Myöhemmin selvisi että Karamelalla oli oma koti Kreikan Ioanninassa. Hänen omistaja oli vanha mies kuka oli menehtynyt ja tämän sukulaiset asuivat toisella puolella Kreikkaa eivätkä olleet halukkaita koiraa ottamaan. Karamela asuu nyt yksityisellä tarhalla ja on valmis löytämään loppuelämän kotinsa.

Karamela on hellyyttävä pieni ilmestys. Karamela on ihmisrakas ja nauttii hellyydestä ja rapsutuksista. Hän on rauhallinen ja tasapainoinen pikkuinen kuka myös osaa arvostaa omaa rauhaa. Tarhan isoja koiria Karamela ymmärrettävästi jännittää mutta itsensä kokoisten rauhallisten koirien kanssa hän tulee hyvin juttuun ja viettää mieluusti aikaa yhdessä. Kissoista tai lapsista hänellä ei tiedettävästi ole kokemusta.

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Karamelasta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä:

https://www.hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus

Karamelan kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.