Gemma (Suomessa)
Gemma
Narttu, steriloitu
Ikä noin 1 vuosi
Paino arviolta noin 25kg
Säkäkorkeus noin 60cm
Sijainti Joensuu, Suomi
Päivitetty 01.02.2026
Taustaa:
Gemma ja hänen sisaruksensa omaavat perinteisen surullisen tarinan. Pennut elivät Ioanninan huonomaineisen naapuruston alueella, todennäköisesti heidät oli hylätty sinne. Kunnalliselle koiratarhalle ilmoitettiin pennuista sillä paikalliset asukkaat pelkäsivät heitä. Pennut haettiin kunnalliselle tarhalle. Gemma ja sisaruksensa kasvoivat tarhalla aikuisiksi. Tarhan käytäntö on koirien steriloinnin jälkeen palauttaa heidät kadulle selviytymään. Gemman sisko palautettiinkin jo kadulle syksyllä ja hän muutaman päivän kuluttua löytyi kuolleena kadun varrelta, auto oli törmännyt häneen. Gemma ja veljensä Akilas löysivät onneksi Suomesta omat kodit ja saapuivat lokakuun 2025 alussa Suomeen. Gemma palaa nyt etsimään uutta loppuelämän kotiaan itselleen. Gemman tämän hetkinen perhe kertoo tytöstä seuraavasti;
Gemma on vilkas, aktiivinen ja älykäs koira, jolla on vahva luonne ja suuri sydän omalle ihmiselle. Hän on rohkea, itsevarma ja määrätietoinen, ja kiintyy syvästi omaan ihmiseen. Gemma rakastaa hellyyttä ja on nukkunut tulostaan lähtien kiinni emännän kyljessä.
Gemma on erittäin ketterä ja energinen – koiraportit ja ovet ovat hänelle vain pieni hidaste. Hän hyppii korkealle ja tutkii uteliaasti ympäristöään. Metsälenkit ovat Gemman suosikkeja, ja hän kulkee hihnassa hyvin. Kaupunkikävelyt ja hevosiin tutustuminen ovat sujuneet ongelmitta. Hänellä on hyvä ruokahalu, eikä allergioita ole havaittu.
Gemmalla on haasteita perheen toisen narttukoiran kanssa, mikä on syy luopumiseen. Gemma on nuori, vasta kotikoiran elämään opetteleva tyttö joten tarvitsee ohjausta ja harjoittelua eri asioissa. Hän käyttää hampaitaan ja nakertaa mielellään asioita joten kaipaa sallittua purtavaa ja treeniä tässä. Gemma ei sovellu kotiin missä on lapsia tai pieneläimiä. Toinen isompi, rauhallinen koirakaveri voi sopia Gemmalle. Vaatii paljon liikuntaa ja älyllistä aktivointia. Gemma luovutetaan ainostaan koirakokeneeseen kotiin jossa olisi ennestään kokemusta vahvemmista tai isommista koiraroduista.
Gemma on parhaimmillaan kokeneen omistajankäsissä, joka tuntee vahvat rodut ja osaa tarjota johdonmukaista koulutusta ja turvallisen ympäristön.
Gemma on ollut terve ja hyvinvoiva. Hänen nenäänsä on tutkittu kumman hajun takia ja hänellä on pitkä antibioottikuuri ollut siihen.
Gemmalle on tehty rotu Dna testi ja tämän mukaan tytössä on noin 40% dobermannia sekä muu tulosten hajanta sisälsi rotuja amstaffia, dogo argentino, italianajokoira, broholmer, saksanpystykorva, staffi, bullmastiffi.
Tuli Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Gemmasta, käy täyttämässä https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake Olethan tutustunut https://hardluckpaws.fi/adoptiot Koirista peritään kulukorvaus
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.















