Betty2
Betty2
Narttu, steriloitu
Ikä noin 1 vuosi
Paino noin 20kg
Säkäkorkeus noin 50cm
Sijainti Ioannina, Kreikka
Päivitetty 30.09.2025
Taustaa:
Eräässä Ioanninan läheisessä kylässä yhteistyökumppanimme Nikos ruokkii kadulla asuvia koiria. Kylässä on asunut eräs arempi narttu ketä ei olla yrityksistä huolimatta saatu kiinni ja vietyä steriloitavaksi. Hän sai pennut jälleen, Bettyn ja Chesterin sisaruksineen. Kun pennut olivat pieniä, nartun terveys huonontui ja hänet sen myötä vihdoin saatiin kiinni ja vietyä steriloitavaksi. Pennut elivät emonsa kanssa kylän kaduilla. Bettyn kimppuun hyökkäsi alueella asuva isompi koira ja pikkuinen tyttö loukkaantui. Nikos otti epäröimättä Bettyn turvaan kadulta ja Chester sosiaalisempana sisaruksena otettiin myös samalla siskonsa mukaan. Bettyn veli Chester saapui Suomeen ja löysi oman kotinsa. Nyt Betty asuu Nikosin tarhalla ja odottaa yhä omaa onnenpotkuaan.
Betty tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä tullakseen kuorestaan ulos kunnolla uusien tuttavuuksien edessä. Ujoudestaan huolimatta hän on utelias ja vilkas tyttö. Rohkaistuttuaan hän on lempeä ja ihastuttava tyttö. Betty tulee hienosti juttuun muiden koirien kanssa, suuria koiria alkuun vähän jännittää historiansa takia. Betty on harjoitellut hihnassa kulkemista ja oppinut reippaana tyttönä uusia taitoja.
Olisiko sinulla kotia tarjota tälle kauniille tytölle?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Bettystä, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Bettyn kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.















