Adonis
- 2 kuukautta ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
- 247 views
Adonis
Uros, kastroidaan ennen Suomeen tuloa
Ikä noin 10 kuukautta
Painoarvio aikuisena noin 30kg
Sijainti Arkhaolori, Kreeta
Päivitetty 21.06.2026
Adonis löydettiin pienenä pentunu sisaruksensa kanssa. Hän on asunut viime kuukaudet tarhalla, aidatulla alueella sisarensa kanssa. Siellä on pieni mökki koiralle puun alla, joka ei vedä vertoja omalle pedille.
Adonis on ihana, iloinen ja hellyydenkipeä pentu, joka nauttii leikeistä ja rapsutuksista. Adonis on hyväntahtoinen nuorukainen. Kun hän pääsee rapsutushommiin ihmisen kanssa, työtyy Adonis ihmiseen kiinni ja on todella iloinen. Rapsutukset ja läheisyys on hänelle selkeästi mieleen. Hän on harjoitellut hihnassa kulkemista ja tykkää siitä kovasti. Olemme tavanneet hänet useamman kerran tarhavierailulla ja haluaisimme ehdottomasti saada Adoniksen pois tarhalta.
Koska Adoniksesta oletetaan tulevan suuri koira, häntä ei luovuteta kerrostaloon, eikä kotiin jossa on pieniä lapsia. Kissoista Adoniksella ei ole kokemusta.
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, ihomato, sydänmato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces- järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit Adoniksesta, käy täyttämässä kotiselvityslomake alla olevasta linkistä: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut
https://hardluckpaws.fi/adoptiot/
Koirista peritään kulukorvaus
Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.
Related Listing
Mesi
- 2 viikkoa ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Tigris
- 2 viikkoa ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Diego
- 2 viikkoa ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Melodi
- 3 viikkoa ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Sophocles
- 3 viikkoa ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Ronaldo (Suomessa)
- 3 viikkoa ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Peanut
- 1 kuukausi ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Martin (varattu)
- 1 kuukausi ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Lew
- 1 kuukausi ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Harry
- 3 kuukautta ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Mario
- 3 kuukautta ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Loukouma
- 4 kuukautta ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v
Raffaello
- 5 kuukautta ago
- Kastroitu uros, pentu alle 1v













