Phoenix
Phoenix
Uros, kastroitu
Ikä noin 2 vuotta
Paino noin 28 kg
Sijainti: Thessaloniki, Kreikka
Ilmoitus päivitetty 30.10.20250
Phoenix on herttainen nuori aikuinen, joka on odottanut jo reilun vuoden omaa vuoroaan matkustaa kotiin. Toivotaan että joku huomas tämän komistuksen päivitetyn ilmoituksen myötä.
Phoenix löydettiin hylättyinä Thessalonikin pohjoispuolelta yhdessä sisarusten kanssa alkuvuodesta 2024. Valitettavasti sisaruksista vain Phoenix ja Braveheart selvisivät hengissä. Veljekset päätyivät muutaman mutkan kautta Hopelandin tarhalle turvaan. Aluksi pojat olivat todella peloissaan uudessa ympäristössä vieraiden koirien ja ihmisten ympäröimänä. Hopelandin vapaaehtoiset ovat tehneet hyvää työtä koirien sosialistamisessa ja molemmat pojat ovat nykyään sosiaalisia ja luottavaisia ihmisiä kohtaan. Phoenix on veljeksistä rohkeampi ja editynyt niin upeasti että hän sai nimensä myyttisen tuhkasta nousevan Phoenix linnun mukaan.
Hopelandin tarhalla on koirille turvalliset olot kasvaa ja tarhan iso vapaaehtoisjoukko pitää huolen pentujen sosialistamisesta. Koirat pääsevät päivittäin temmeltämään tarhan isolle piha-alueelle yhdessä muiden koirien kanssa. Phoenix tulee hyvin toimeen tarhan muiden koirien kanssa. Tarhalta Phoenixin luonnetta kuvaillaan lempeäksi.
Löytyisikö sinulta koti tälle suloiselle Pojalle?
Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.
Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/
Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?
Koirista peritään kulukorvaus
Nuoren iän vuoksi ei ole kastroitu. Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulee omistajan maksettavaksi.
Phoenixin kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048















