Leon

Leon
Leon
Leon
Leon
Leon
Leon
Leon
Leon
Leon
Leon

Leon
Uros, kastroitu
Ikä noin 1,5vuotta
Paino noin 30kg
Säkäkorkeus noin 60cm
Sijainti Ioannina, Kreikka
Päivitetty 27.08.2025

Taustaa:
Yhteistyökumppanimme Nikos löysi Leonin ravintolansa läheisyydestä keväällä 2025. Leon lähti seuraamaan Nikosia ja tämä päätti ottaa koiran pienelle tarhalleen. Leon on asunut nyt tarhalla muutaman kuukauden ja olisi valmis löytämään sen ikioman kotinsa.

Tapasimme toukokuussa Leonin vieraillessamme Nikosin tarhalla. Tällöin Leon oli ollut tarhalla vasta muutaman päivän. Leon on hurmaava ja iloinen nuori poika. Hän vaikuttaa olevan aina hyvällä tuulella ja huoleton hassuttelija. Leon on leikkisä ja rakastaa juosta ja painia toisten koirien kanssa. Hän on harjoitellut hihnassa kävelyä ja tämä sujuu hänellä hyvin. Leon vaikuttaa fiksulta ja nopeasti oppivalta kuuliaiselta pojalta. Leon pitää muista koirista mutta sopisi hyvin myös ainoaksi koiraksi. Hänellä ei ole kokemusta kissoista tai lapsista.

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Jos kiinnostuit Leonista, käy täyttämässä https://www.hardluckpaws.fi/index.php/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut https://www.hardluckpaws.fi/index.php/adoptiot/ . Koirista peritään kulukorvaus

Leonin Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048