Kiano

Kiano
Kiano
Kiano
Kiano
Kiano
Kiano
Kiano
Kiano

Kiano

Uros, ei kastroitu

Ikä noin 6kk

Korkeus nyt 36cm ja paino 7kg. Kasvuennuste aikuisena 15kg

Sijainti Drama, Kreikka

Pienen, mustavalkoisen koiran pelasti vanha rouva, joka oli niin ystävällinen, että avasi ovensa ja otti sen luokseen. Jonkin ajan kuluttua koira synnytti neljä pentua. Kiano on yksi neljästä pennusta.

Pennut ovat kasvaneet turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä. He syövät pennuille tarkoitettua ruokaa ja asuvat myös sisällä talossa. He viettävät päivänsä leikkien onnellisina aidatulla pihalla. Pennut ovat erittäin kilttejä ja ihmisrakkaita. He tulevat myös toimeen muiden koirien kanssa.

Nainen rakastaa pentuja kovasti, mutta hän ei voi pitää niitä. Hänellä on jo oma koira, eikä hän pysty maksamaan pentujen hoidosta. Pennut tarvitsevat omat, loppuelämän kotinsa.

Kiano on hauska tapaus. Hän on todella söpö. Hän on älykäs, utelias ja leikkisä. Hän on aluksi hieman ujo, ennenkuin tuntee uudet ihmiset. Olisiko sinulla koti hänelle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitesdtattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces järjestelmään kirjattuna.

Nuoren iän vuoksi ei ole vielä kastroitu. Tulee kastroida sovitusti, tästä aiheutuneet kulut tulevat adoptoijan hoidettavaksi. 

Jos kiinnostuit, käy täyttämässä huolellisesti: https://www.hardluckpaws.fi/index.php/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://www.hardluckpaws.fi/index.php/adoptiot/

Kodinetsintää hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048