Ariel

Ariel
Narttu, steriloitu
Syntynyt 12/2023
Paino noin 25kg
Sijainti Ioannina, Kreikka

P?ivitetty 12/2024

Arielin ja sisarukset ovat Ioanninan yliopiston kampuksen kuuluisan koiran Taran viimeiset pennut. Tara on el?nyt kampuksen alueella pentui?st??n asti. Tara on nuoresta asti ollut ujo ja arka v?h?isten ihmiskontaktien takia. N?inollen Taraa ei olla saatu kiinni steriloitavaksi ennen juoksuja ja h?n on saanut pentuja 2023 kes?ll? Baloo, Mowgli sek? Bakira ketk? ovat nyky??n Suomessa omissa kodeissaan.

Joulukuun alussa 2023 h?n synnytti seuraavat pentunsa, Arielin ja h?nen sisaruksensa. 10 pentua syntyi mutta kolme menehtyi pian syntym?n j?lkeen. Pian synnytyksen j?lkeen alueen vapaaehtoiset el?insuojelijan onnistuivat vihdoin loukuttamaan Taran. T?n? p?iv?n? Tara on steriloitu, rokotettu ja hyv?ss? kunnossa oleva koira kuka on alkanut reippaaseen tahtiin luottamaan ihmisiin ja sosiaalistumaan. Pennut ovat saaneet kasvaa ensimm?iset kuukautensa em?ns? kanssa ja vieroitettu t?m?n j?lkeen.

Pennut eliv?t yliopiston kampuksen laidalla olevalla tarhalla odottamassa ikiomien kotiensa l?ytymist?. Kaksi sisaruksista on saapunut Suomeen omiin koteihinsa. Nyt viel? Ariel ja nelj? sisarustaan odottavat omien perheidens? l?yt?mist?, jo vuoden odottamisen j?lkeen.

Ariel siirtyi syksyn aikana kotihoitoon harjoittelemaan kotikoiran taitoja. Ariel alkuh?mmennyksen j?lkeen on on kotiutunut hyvin kotikoiran el?m??n. Ariel oppi sis?siistiksi nopeasti ja hihnassa k?velyn harjoittelu on edistynyt todella hyvin. H?n on yst?v?llinen kaikkia ihmisi? ja koiria kohtaan. H?n on hiljainen ja isaa olla yksin kotona hienosti. Ariel on alkuun uusia asioita kohtaan ujo mutta reipastuu hyv??n tahtiin.

L?ytyisik? sinulta koti t?lle kauniille tyt?lle?

Tulee Suomeen rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloish??dettyn? ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, syd?nmato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokaviraston ohjeiden mukaan ja Traces j?rjestelm??n kirjattuna.

Jos kiinnostuit, k?y t?ytt?m?ss? huolellisesti: https://hardluckpaws.fi/kotiselvityslomake/

Olethan tutustunut ajatuksella: https://hardluckpaws.fi/adoptiot/ ?

Kodinetsint?? hoitaa Hard luck paws ry, joka on rekister?itynyt El?intenpit?j?- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 23683048.