Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Liity jäseneksi, autat Kreetalla eläviä kulkukoiria ja kulkukissoja.

Turvallisempi huominen Kreetan kulkukoirille ja kissoille. Liittymällä jäseneksi, autat kodittomia koiria ja kissoja Kreetalla.

Osallistu Huutikseen jolla mm kerätään varoja sterilointikampanjaan. Ehkäistään yhdessä Kreetan kaduille syntyvien koiranpentujen lohduton kohtalo.

Terveisiä Gouvesin tarhalta Kreetalta

Lisätty 13.12.2018

Siellä ollaan todella kiitollisia, että me suomalaiset olemme näin hienosti osoittaneet solidaarisuutta heille. Silloin kun ajat ovat haasteelliset ja valoa ei tunnelin päässä näy, tuleekin suomalaiset ja auttavat .

Gouveslaiset auttajat lähettävät nöyrimmät kiitokset teille nyt jo keräykseen osallistuneille.


Tarhalla huolehditaan kaikenkaikkiaan lähestulkoon kahdestasadasta koirasta ja tällä hetkellä pentuja on kymmeniä. Koirat ovat laihoja ja esimerkiksi koirien testaamiseen ei rahat riitä. Eläinlääkäripiikki on nyt 4000 euroa.

Keräyksemme on tuottanut nyt jo kymmenenssä päivässä hienosti 1156 euroa (me lisäämme aina lahjoitukseen lahjoitetun summan verran rahaa eli lahjoitus tuplaantuu). Mutta vielä on aikaa lahjoittaa.

Hard luck paws ry kerää varoja Gouvesin tarhalle vielä Joulukuun loppuun asti eli 31.12.2018. Keräysken tuotto menee kokonaisuudessaan tarhan hyväksi, eläinlääkäri-ja ruokakuluihin.
Lahjotukset voi tehdä tilille FI65 3131 1001 7017 74
Saaja: hard luck paws ry
Viestikenttään viestiksi Gouves

Rahankeräyslupa RA/2018/587, luvan myöntäjä Oulun poliisilaitos, lupa voimassa 15.7.2018-15.7.2019

Ole mukana auttamassa näitä avuntarpeessa olevia eläimiä! Jokainen euro tahi sentti auttaa.
JA muista sinun lahjoitusta vastaava summa lsiätään toimestamme pottiin.